LOPETUS

On taas koeviikon aika, mikä tarkoittaa sitä että myös mediakurssi on tullut tiensä päähän. Minulla oli ennakkoluuloja ennen kurssille tuloa, ja jännitin sitä kovasti. Kurssi osoittautui hyödylliseksi tulevaisuuden kannalta ja oikein rennoksi ja stressivapaaksi kurssiksi. Blogi portfoliona oli aivan loistava idea, sillä kirjoittaminen tietokoneella on hauskaa ja saan sillä paljon enemmän itsestäni irti kuin kirjoittamalla konkreettisesti paperille. Opin mediakurssilla hurjasti uusia asioita erilaisista paikoista ja säännöistä mitä median parissa työskentelevä joutuu käsittelemään päivittäin. Saimme kiinnostavaa uutta tietoa muun muassa mainostoimistossa, josta opin liudan uusia käsitteitä ja paljon niiden työskentelytavoista. Opin miten radio-ohjelmia tuotetaan, missä niitä tuotetaan ja ketä ohjelmien takana on. Vierailut ja retket opettivat eniten koko kurssista ja oli ilo olla osana näin hienoa kurssia.

Erityisesti mieleeni jäi koko mediakurssin ensimmäinen retki Helsinkiin, seminaariin kuuntelemaan oikeaa ihmiskyborgia, Neil Harbissonia. Koko henkilö jaksaa ihmetyttää edelleen ja jää mieleen varmasti kauaksi aikaa. Myös retki Kiasmaan ja Radio Helsingin toimitukseen oli mielenkiintoinen ja hauska. En tiedä, onko tällä blogilla enää tulevaisuutta, mutta olisi mukavaa silloin tällöin kertoa omista vierailuista tai retkistä, joita koulun ohessa teemme. 

KIRJA-ARVOSTELU

Luin Leena Lehtolaisen vuonna 2010 julkaistun dekkarin Minne tytöt kadonneet. Kirja kertoo Lehtolaisen keksimästä rikospoliisi Maria Kalliosta, joka palaa töihin ja pääsee ensi töikseen selvittämään kolme maahanmuuttajataustaisen tytön katoamista. Kirjan tapahtumat ja katoamisien tutkiminen oli lähtenyt jo sulavasti käyntiin kunnes neljäs muslimityttö löydetään kuolleena maastosta.

En ollut aikaisemmin lukenut Lehtolaisen kirjoittamia kirjoja, eikä odotukseni olleet kovinkaan korkealla. En osannut odottaa naisille suunnatulta jännitysromaanilta liikoja, ja olisinkin kaivannut kirjoittajan tyyliin enemmän kykyjä kirjoittaa pelottavampaa materiaalia. Toki kirjan tarkoitus ei ollut kauhua joten omat odotukseni olivat liian korkealla. Kirjan kirjoittaja on ujuttanut tekstiin paljon yksityiskohtia mikä luo lukijalle tarkan mielikuvan esimerkiksi sivuhenkilöiden ulkonäöstä ja tietystä tunnelmasta. Itse pidän enemmän siitä, että kirjoittaja jättäisi lukijalle paljon oman mielikuvituksen varaan, mutta tälläkin kerralla kuvittelin kaiken aivan erilaiseksi mitä kirjassa kuvailtiin. Kirjassa ovat hyvin ajankohtaiset ja monien huulilla pyörineet puheenaiheet; maahanmuutto, pakolaiset, islamin usko. Kirja avasi silmiäni naisten asemasta muslimien elämässä sekä hyvin erilaisista perhesuhteista mihin suurin osa länsimaalaisista on tottunut ja sai ainakin minut kuvittelemaan itseni kirjan naishenkilöiden, erityisesti Noor vanhemman ja nuoremman asemaan.

Kirja oli mielestäni keskinkertainen mutta erittäin ajankohtaisia aiheita sisältävä jännitysromaani, joka avartaa lukijansa näkökulmia eri uskonnoista.

Kuva: www.leenalehtolainen.net

HENKILÖHAASTATTELU

Kurssin yhtenä pakollisena tehtävänä oli tehdä henkilöhaastattelu. Haastattelin siskopuoltani.

Kuka olet?

Olen Helmi, 14-vuotias 8. luokkaa käyvä tyttö Riihimäeltä.

Mitä harrastat?

Harrastan näyttelyä toista vuotta Riihimäen Nuorisoteatterissa. Lisäksi kuulun Riihimäen nuorisovaltuustoon, kansainvälisyyskerhoon ja olen mukana Vihreä Lippu -toiminnassa vapaa-ajallani koulun ohella. 

Teatterissa harjoittelemme muun muassa vuorovaikutustaitoja ja kehon sekä äänen käyttöä itse näyttelemisen kannalta, myös heittäytymiskyky on koetuksella. Nurosiovaltuusto kokoontuu suunnilleen kerran kuukaudessa. Kokouksissa käydään läpi lautakuntien kokouksissa esille tulleita asioita ja pohditaan niitä yhdessä sekä mahdollisesti lähdemme kehittelemään ratkaisua mahdollisiin ongelmiin, joihin on törmätty.

Vihreä Lippu on koulumme ympäristöliike ilmastonmuutosta vastaan ja pyrimme raadin kanssa kokouksissamme kehittämään kouluamme ekologisemmaksi ja paremmaksi paikaksi opiskella.

Mikä sai sinut aloittamaan nuorisoteatterin?

Aloitin nuorisoteatterin muutama vuosi sitten. Elämä meni aika vuoristorataa, ja voin silloin henkisesti kohtalaisen huonosti. Olin yksinäinen ja elämään iloa tuottavat asiat olivat hukassa. Lähdin epävarmana kokeilemaan olisko musta pääsykokeisiin ja sitä kautta osaksi teatteria. Parin viikon jälkeen sain tiedon että mut on hyväksytty ryhmään.

Miten nuorisoteatteri on vaikuttanut elämääsi?

Muutama vuosi on nyt harkoissa tullut rampattua ja paria esitystäkin oon jo ehtinyt työstää. Teatteri on opettanut mulle että kaikki mokaavat joskus ja moka on asia jolle meidän kuuluisikin taputtaa. Ymmärrän tänä päivänä ihmisten erilaisuuden rikkautena paljon paremmin kuin muutama vuosi takaperin. Teatteritaiteen kautta kuin vahingossa löysin sen mun punasen langan jota seurata ja sen kaivatun hymyn mun naamalle. Olen oppinut kiitollisuudesta ja rakkaudesta, siitä mikä on kaunistaj a mikä on rumaa. Se, että mut otettiin mukaan tähän mahtavaan porukkaan on merkannut mulle älyttömästi ja tuntuu ettei sitä oltais tässä tilanteessa jossen olisi pääsykokeisiin epävarmana joskus astellut.

Vaikuttavatko harrastuksesi tulevaisuuden suunnitelmiisi?

Sillä että alotin teatterin on todellakin ollut paljon merkitystä ja vaikutusta omiin tulevaisuudensuunnitelmiini. Mua kiinnostais lähteä opiskelemaan teatteripedagokiikkaa ja jos en olis muuttunut näin paljoa kahden vuoden aikana niin en kyllä olisi pärjännyt maailmassa sillä asenteella mikä mulla vielä pari vuotta taaksepäin oli, kiitos siitä nuorisoteatterille.

PARONINMÄEN MOUKARI

Vierailimme 30. marraskuuta perjantaiaamuna Paroninmäen Moukarissa. Mainostoimisto toimii Punaisen Talon tiloissa ja yrityksessä työskentelee tällä hetkellä yhdeksän työntekijää. Yritys on perustettu vuonna 1995. Paroninmäen Moukarin toiminnasta meille kertoi sen yhteysjohtaja Kari Häti, ja vierailu oli erittäin mukava ja puhumista olisi voinut kuunnella vieläkin kauemmin. Yritys tekee luonnollisesti mainoksiaja muun muassa nettisivuja yrityksille. perjantaina 30.11. vierailemassa Parooninmäen moukarissa, mikä on yhdeksän työntekijän mainostoimisto. Suurimpia yrityksiä joille Paroninmäen Moukari on tehnyt mainoksia ovat Erämessut, Locomotion, Sako ja Ruka. 

JOURNALISTIN OHJEET

Kuva: www.journalistiliitto.fi

Ollessasi bloginkirjoittaja, valokuvaaja tai journalisti, täytyy tietyt asiat tehdä selviksi ja pitää mielessä. Kenestäkään ei saa julkaista ilman lupaa, ihmisten yksityisyys tulee säilyttää, omia kirjoituksia muista ihmisistä tai paikoista täytyy aina kirjottaa hyvällä maulla. 

Journalistilla on tiettyjä ohjeita joita ilman ei ole aikomustakaan olla hyvä tai jopa loistava journalisti. Ennen haastatteluja tai kuvaamista journalisti esittelee itsensä ja erityisesti ammatinkuvansa. Tiedon hankkimista etukäteen tai niiden täydentämistä katsotaan myös hyvällä, sillä se luo heti paremman ja luotettavamman kanssakäymissuhteen, jos tulee ilmi että henkilö tietää taustoja ja osaa asiansa. Väärän tiedon kertominen on tietenkin kiellettyä. Kunnon journalisti osaa kertoa mielipiteensä ketään loukkaamatta tai kenenkään yksityisyydensuojaa rikkomatta. Kuvia saa ottaa julkisilla paikoilla vapaasti mutta yksityisillä paikoilla ei tule kuvata ellei siihen ole erityistä lupaa. Jos journalistilla on kuvassa olevan henkilön lupa kuvan julkaisuun, on sen yhteydessä hyvä mainita kuvassa esiintyvän nimi.

Lähteenäni toimi tunnilla saatu moniste Journalistin Ohjeet, joka oli täytetty Journalistiliiton sivuilta saatujen tietojen avulla. 

REAKTOR BREAKPOINT 2015

Jouduin hetken aikaa miettimään, kuinka tämä juttu saisi arvoisensa aloituksen ja tulin lopputulokseen että se on erittäin hankalaa. Lähtiessäni perjantai-iltapäivänä koulun jälkeen kohti Helsinkiä, en todellakaan tiennyt tulevani kotiin niin innoissani ja häkellyksissäni kuin tuolloin olin. Kukaan retkelle lähteneistä ei ollut vielä moottoritiellä varma siitä, mihin olimme osallistuneet tai mihin olimme menossa. 

Matkan olessa reilusti yli puolen välin selvisi, että olimme menossa katsomaan seminaariin nimeltä Reaktor Breakpoint ihkaoikeaa ihmiskyborgia Neil Harbissonia, jolla on kytketty kalloon eri taajuisia värinöitä aiheuttava antenni. Harbisson on värisokea, joten anturi havaitsee värit ja lähettää sen taajuista värinää jonka Harbisson tuntee päässään ja kehossaan.

Harbisson kertoi antennistaan, tämän asennusprojektista ja siitä miten hän tulkitsee eri värit. Hän muun muassa kertoi kuinka on maalannut kattonsa mustalla ja valkoisella jotta saa nukkua yönsä rauhassa, ja keittiönsä violetilla, sillä violetti pitää kuulemma epämiellyttävintä ääntä. Hänen kenkänsä olivat puheen aikan Adidaksen lenkkarit joissa koreili monia värejä, ja Harbisson korosti pitävänsä juuri niitä kenkiä, sillä ne kuulostivat niin mukavilta. Aika siistiä, eikö? Oli mahtavaa päästä seuraamaan jotain tuon kaltaista, eikä retki varmasti unohdu pitkään hetkeen. Retkestä erityisen iso kiitos opettajallemme Leenä Päres-Schulmanille ja hänen ystävälleen Elle Jaskarille että teitte näin siistin päivän mahdolliseksi!

Oikeassa kuvassa Elle Jaskari sekä Neil Harbisson.

KIASMA

Perjantaina 30. lokakuuta lähdimme koulun jälkeen junalla kohti Helsinkiä. Helsingin rautatieasemalta menimme metrolla Sörnäisiin, jossa vierailimme ensin Radio Helsingissä. Kuulimme radion historiasta ja näimme käytännössä kuinka radio-ohjelmaa tehtiin. Kohde oli mielenkiintoinen ja sielä olisi voinut vierähtää suurempikin tovi vaikka  sielä reilusti yli tunti meni.

Radio Helsingistä suuntasimme takaisin keskustaan, tällä kertaa kohteemme oli Kiasma. En ollut ennen tätä käynyt Kiasmassa niin että olisin muistanut matkasta mitään, joten vierailu oli mielenkiintoinen ja odotin sitä innolla. Menimme katsomaan Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu -nättelyä ja olin kuullut siitä paljon  jakautuvia mielipiteitä ja näyttely oli erikoinen mutta omalla tavallaan viehättävä. Aion vierailla Kiasmassa varmasti useamminkin!